Mitä kuuluu korppilaiset?
Tältä sivulta pääset lukemaan tallilaisten kynäilemiä tarinoita sekä yleistä höpötystä Korpinkulun Kartanon tontin rajojen sisäpuolelta. Alempaa löytyy myös linkit aktiivikäytössä olevien hevosten päiväkirjoihin.
KirppuRaven Crossing -kilpailusarjan ensimmäinen osakilpailu taputeltiin 2.4.2023.
Maalis-huhtikuisena viikonloppuna nähtiin mitä hienoimpia ratoja ja sunnuntain Watch For The Future -tapahtumakin keräsi ododtettua enemmän osallistujia. Tulevaisuus todellakin on toivoa täynnä, niin ratsujen kuin ratsastajienkin osalta. Kaikkiaan viikonloppuna starttasi 354 ratsukkoa 13 eri maasta, huima määrä! Järjestäjätaho kiittelee kaikkia osallistuneita sekä kisagalleriaan tuotoksiaan lähettäneitä. Korpinkulusta kisaradoilla nähtiin Cíaran ja Vuokko, Tobias ja Reea sekä Dmitriy ja Koda. Dmitriy kisasi lisäksi omilla hevosillaan, sijoittuen kunniamaininnan arvoisesti Vegasin kanssa ensimmäisiksi 160cm CUP-luokassa! Kisojen jälkeinen aika on ollut tallilaisten osalta rauhallista. Yrjö on keskittynyt autuaana ratsastuspohjien kunnostukseen Avantinsa kanssa ja Ilma on kyläaktiivin roolissaan edistänyt Cesjagnen linnanraunioiden kunnostushanketta yhdessä paikallisen ratsastusseuran kanssa. Cíaran on tehnyt upeaa työtä erityisesti Vuokon kanssa, joka on hiljalleen saanut ihan uudenlaista itsevarmuutta koko olemukseensa. Kenties heidät nähdään kesä-heinäkuun taitteessa kisattavassa Raven Crossing BRONZE -osakilpailussa jo yli metrin luokissa? ;) Tobias on laitettu vastuuseen tallin suomivahvistuksista - Kovu ja Kirppu ovat työskennelleet "rankasti" ja maastoilleet vähintään kolme päivää viikossa, leväten loput neljä. Kohta kaksikolla koittaa kuukauden laidunloma, jonka aikana he jatkavat maastoilulinjalla ja palaavat heinäkuussa ns. sorvin ääreen esiopetuksen siirtyessä lähemmäs varsinaista koulunkäyntiä. Dmitriy on kilpaillut koko kevään ahkerasti varsinkin omilla hevosillaan ja niittänyt rutkasti kokemusta sijoitusten lisäksi. Latviassa ollessaan hän on ratsastanut erityisesti Kodaa ja Fasua.
0 Comments
9/1/2023 0 Comments 09.-30.01.202309.01.2023 Yrjö Haakana siemaili vielä viimeiset, hyytävän kylmässä ulkoilmassa höyryävät kahvinrippeensä ennenkuin asetti tyhjän mukin A-tallin ulkoseinustalla olevan puulaatikkokasan päälle. "Noh, mitäpä mieltä olet?" vanhempi mies kysyi kartanon uudelta kasvolta, Ciarán O'Muireadhaighilta. "Taas päädyin jonnekin, missä on kylmä", Ciarán vastasi laittaessaan hanskojaan paremmin käteen. Yrjöä vain nauratti. "Kyllä siihen tottuu, ennemmin tai myöhemmin. Yleensä myöhemmin. Juuri, kun kroppa alkaa sietää pakkasta, tulee plussakelit ja krookukset puskee penkeistä", hän lohdutti. Kaksikon takana oleva tallinovi aukesi ja ulos asteli Tobias suomenhevosori Kovun kanssa. "Toby, nappaisitko Ciaránin mukaasi ja kävisitte liikuttamassa Ganjan ja Kirpun? Samaan syssyyn tai erikseen, kummin helpompi. Molemmat ratsain", Yrjö kehotti ja pikaisten 'morotusten' säestämänä poistui kohti kartanoa.
Mainospuheet sikseen.
Tähän väliin on hyvä kiittää kaikkia tähän mennessä IRON-osakilpailuun osallistuneita sekä toivottaa kaikille vielä kerran oikein hyvää alkanutta vuotta 2023! Vaikka meitä henkeen ja vereen talvi-ihmisiä harmittaakin alati lähemmäksi valuva kesä ja kärpäset, on lisääntyvä valon määrä kieltämättä antanut aivan uudenlaista boostia heppailuihin. 3/1/2023 0 Comments 3.1.2023Suomen Itsepäi- Itsenäisyyspäivän kunniaksi Korpinkulun paperipomo Yrjö Haakana selasi kotikontujensa hevostarjontaa. Latviaan oli jo pitkään kaivattu ehtaa suomalaista verta tasapainottamaan herkkiä puoli- ja täysiverisiä.
Eräs kasvattaja nettichattailyn lomassa vinkkasi Yrjölle, että Blacklake Stablesilla oli useampi suomenhevonen myynnissä. Myös niitä erikoisemman värisiä yksilöitä. Vaikkakin kuka tahansa, joka Haakanoiden hevoskatrasta katsoo, huomaa hevosten värin olevan yhdentekevä juttu. Raudikoita ja ruunikoita riittää ja tummia sävyjä on tasapainottamassa kaksi vaaleaa hevosta. Kas kun Haakanat eivät värejä halaja, vaan laatua. Poweria ja potentiaalia. Käyttöön ja näyttöön, niin kisa- kuin jalostuspuolellakin. Hevosten välittämistäkään ei Korpinkulun Kartanolla harrasteta, vaan sinne erikseen ostetut hevoset jäävät sinne loppuiäkseen. Tästä on erinomaisena esimerkkinä Yrjön entinen kilpahevonen Diego, joka vielä vajaa 30-vuotiaanakin porskuttaa tontilla menemään ihan vaan ystävänä ja perheenjäsenenä, laumastaan huolehtimassa. Blacklaken hevostarjontaa katsellessaan miehelle kihosi kyyneleet silmiin. Erityisesti tummanruunikko, raamikas ratsuori Korpin Kulometso muistutti häntä naapurin aikansa hienoimmasta suomenhevosesta. Puhumattakaan listan häntäpäätä edustaneesta Korpin Metsänpojasta, jonka kiltit silmät ja rehellinen olemus sai ukon kaivamaan nenäliinan liivinsä povesta. "Tuleppas Ilma kurkistamahan", Yrjö huikkasi aikuiselle tyttärelleen, joka kipaisi käytävältä isänsä työhuoneeseen. "Eikö olekin tuo hopeanruunikko ihan äitis Eila-tamman näköinen?" Ilma myötäili isänsä ehdotusta, huomauttaen kuitenkin hevosen olevan ori ja suokki, eikä latvialainen työhevonen saati edes liinakko. "Ihme ilonpilaaja olet", Yrjö puhahti ja pyyhkäisi silmäkulmaansa. Vaivihkaa Ilma Arpa-Haakana avasi älypuhelimellaan samaisen sivun, jolta isänsä katseli hevosia ja laittoi välittömästi tarjousta menemään. Tummanruunikko ori, hopeanruunikko ori ja itselleen hän haaveili voikonpäistärikköä tammaa, Korpin Kippuraa. Kirpuksi hän sitä kutsuisi, mikä pukisi tamman pienoista olemusta ja virallista nimeä. Siitä Ilma oli isänsä kanssa täysin samaa mieltä, että pala supisuomalaista historiaa, ylpeyttä ja sisua on se, mitä Korpinkulun Kartanolta puuttuu. Laitettuuan tarjouksen menemään, hän palasi isänsä luo ja toppuutteli tuota, ettei vaan tarjoaisi. "Mitä me muka suomenhevosilla tehtäisiin?" Ilma tuhahti, tietäen kuitenkin, että jos tarjous menee läpi, olisi hänellä maailman paras joululahja sekä isälleen, että itselleen. Ja niinhän siinä kävi, että tarjous meni kuin menikin läpi ja jouluaattoa edeltävänä päivänä Korpinkulun Kartanon karsinat saivat kahden suomalaisen verran täytettä. "Kovu" ja "Kirppu" ovat tähän mennessä kotiutuneet hienosti, eikä Latvian verrattain vähäluminen tunnu niitä haittaavan. Kovu varsinkin osoittaa selkeitä kasvun merkkejä edelleen, joten se on saanut aloitella hommia vähän rauhallisemmin reen ja kärryjen edessä polttopuita vetäen. Kirppu taas on palaillut kotiutumislomaltaan töihin ohjasajon, maastakäsin maastoilun sekä sileänratsastuksen merkeissä. 6/12/2022 0 Comments 6.12.2022, Yleistä lätinääSuomen Itsenäisyyspäivä. Mikäpä sen parempi päivä istahtaa alas lämpimän mukillisen ääreen ja avata tietokone, ryhtyä lukemaan ties mitä lätinöitä, jotka ovat onneksi lyhyitä. Arvioitu lukuaika hurjan minuutin.
Korpinkulun Kartanolla kulunut vuosi on ollut hiljainen. Dmitriy on matkannut ulkomailla kilpailemassa menestyneestikin ja muu kartanon väki on jäänyt kotiin hurraamaan. Tobias ja Liisu ovat Ilman kanssa pyörittäneet tallia ja nauttineet sunnuntaisin brunssia tallipihalla tai kartanon parvekkeella. Hevoset ovat viettäneet rauhallista eloa liikkuen säännöllisesti tallinväen toimesta. Kisaelementitkin valmistuvat ensi vuotta ajatellen. Asiat etenevät! Nyt on siis hyvä hetki rentoutua, nauttia lähenevästä joulusta, ottaa itseään rentoutumisen lomassa niskasta kiinni ja käyttää myös niitä korpinkulkulaisia maailmalla. 19/6/2022 0 Comments 15.06.2022Baffner Estaten hevosautosta purettiin suurehko tumma ori, joka hörisi matalasti uudessa ympäristössään. Se sai pian muilta tontin kaviokkailta vastauksia, joiden myötä oriin koko olemus hieman ryhdistäytyi. Tummapartainen Kieran ojensi hevosen narun Tobylle ja taputti vielä "Samun" kaulaa.
"Pitäkää ukosta hyvää huolta, se on oikea helmi", mies totesi siirtyessään toisen hevosta tuoneen miehen tykö juttelemaan Yrjön kanssa. Toby lähti taluttamaan hevosta B-Talliin, jossa hän riisui siltä Baffner Estaten logoin varustetun violettisävyisen verkkoloimen, harjasi sen ja lähti taluttelemaan sitä pitkin tonttia, lopullisena päämääränä B-Tallin takana oleva väliaikainen karanteenitarha. Samu jäi tyytyväisenä tarhaan tutkimaan uutta ympäristöään ja söi sille tarjotun kuivaheinäannoksen hyvällä ruokahalulla. Hevonen oli selkeästi kuin kotonaan. Tervetuloa Feuerwehrmann eli Samu <3 17/4/2022 0 Comments Uusia kasvoja ja uusia tuulia...Sunnuntaina 17.4.2022 Korpinkulun pihalla kävi vilinä. Ilma Arpa-Haakana ja Yrjö Haakana olivat juuri saaneet viimeisetkin hevoset tarhoihinsa, kun musta Jeep Cherokee Summit ajoi avoimista rautaporteista sisään. Auton perään oli kiinnitetty Kozlov Estaten traileri, josta kuului hienoista kolinaa ja töminää. Joku sieltä jo uusia tuoksuja haistellessaan hörähtikin. Auto parkkeerasi porteista katsottuna oikealle, kapealle hiekkaiselle pihatielle, josta se jatkaisi myöhemmin matkaansa parkkipaikalle. Kuskin paikalta ulostautui reilu 160cm, vajaa 170cm pitkä mies - Dmitriy Kozlov. Miehen mukana autosta tuli koira, 5v venäläinen borzoi Rusalka. Yrjö ja Ilma lähestyivät parivaljakkoa samalla toivottaen Dmitriyn ystävineen lämpimästi tervetulleiksi. Mies tutkaili uutta ympäristöään rauhassa, pieni hymynkare suupielissään. "Toivottavasti tulet viihtymään mahdollisimman pitkään", Ilma totesi lämpimästi suunnatessaan katseensa trailerin ikkunaan, josta pilkisti kaksi paria korvia. Kolmikko (+ koira) ensitöikseen purkivat pitkän matkan kopissa matkustaneet hevoset - Vegasin ja Noorin - ulos ja kävelyttivät niitä pitkin tilavaa tallipihaa, jonka jälkeen ne juotettiin, mitattiin kuumeet ja vietiin karanteeniin B-Tallin takana oleviin tarhoihin, josta ne näkivät luoteislaitumella hengailevan Monican. "Karanteeni on pelkkä varotoimenpide sekä mahdollistaa huolellisemman tarkkailun kuljetuskuumeen varalta", Yrjö Haakana selvensi kanssakulkijoilleen Ilmalle ja Dmitriylle, jotka varmasti olivat karanteenin syistä tietoisia. Yrjö nyt vain halusi varmistaa. Parista päivästä viikkoon uuden ratsuttajan hevoset saisivat asua B-Tallissa ja sen tarjoamissa tarhoissa, vaikkakin treenitilat ovat vapaasti käytettävissä myös niillä. "Voidaan näyttää sulle sun uus asuinhuone. Koirakin on tervetullut sinne asustamaan", Yrjö kertoi Dmitriylle, ilmiselvästi nyt jo täysin tykästyneenä kaksikkoon. Kauaakaan ei omistajakaksikko ehtinyt uutta tulokasta tavaroidensa purkamisessa auttaa, kun pihaan kaarsi chameleon chrome -värinen, korotettu Chevrolet Camaro ZL1. Autosta nousi n. 180cm pitkä, tummahiuksinen hymypoika Tobias F. Arnn. Ruotsalaisaksentilla englantia puhuva Tobias tervehti luokseen tullutta omistajakaksikkoa rennosti kiiltävään Chevyynsä nojaillen. Hän katseli ympärilleen, selkeästi pohtien jotain. Tulevaisuuden tuomia mahdollisuuksia, ehkä?
"Onneksi on tota maavaraa tossa autossa", mies naurahti. Seuraavaksi hän suuntasi katseensa A-Tallin takana olevassa tarhassa hengailevvaan Fasuun ja hieman yllättyneeseenkin sävyyn sanahti, että: "Uu, tuo punainen kirahvi on kiva." Miehen tokaisu sai Yrjön nauramaan oikein kunnolla. "Se on vähän kirahvimainen kieltämättä, mutta kiva, kun mikä. Voit vaikka sen kanssa aloitella duunias." Yrjö ja Ilma ohjeistivat tuoreelle "tallitonttuvahvistukselle" asuinhuoneensa kartanosta, sekä minne voisi viedä autonsa parkkiin. Pian pihatieltä alkoi jo kuulua vanhan auton pakoputken räminää ja moottorin hyrräystä. Rautaporteista pihaan liukui vanhanmallinen, tumma BMW. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä tontille tupsahti 26-vuotias, ruskeahiuksinen virolainen Liis Tamm. 176cm pitkä "Liisu" on asunut Latviassa jo useamman vuoden, mutta vasta nyt 2022 Korpinkulun aloittaessa taas kunnolla toimintaansa hän haki mukaan. Kouluratsastajana tiedetty Liisu toivotettiin erittäin lämpimästi tervetulleeksi Korpinkulun Kartanoon. "Meistä on ihanaa, että pääsit tulemaan", Ilma kertoi naiselle hymyillen. "Kiitos, että otitte mukaan", Liisu vastasi katsellessaan ympärilleen ja jatkoi: "Oon sanaton, miten upea." Kunhan kaikki olivat saaneet tavaransa oikeisiin osotteisiin ja niin kutsutut aamupäivätsufeet eli kahvit oli hörpätty, pyysi Ilma ja Yrjö Kartanon uudet kasvot kaikki A-Talliin. "Meistä on ihan uskomattoman ihanaa, että juuri te kolme tulitte tänne", hän aloitti seistessään A-Tallin pääoven edustalla. "Työnne ja elämänne tulee täällä olemaan varmasti rankkaa, mutta toivottavasti myös palkitsevaa. Erityisesti nyt alkuun tarvitsemme kaikkia teitä, jotta hevoset saadaan takaisin ns. omalle tasolleen - kaikki ovat saaneet jo vuoden päivät ihan vaan hengailla, kun oma selkäni meni ratsastusonnettomuudessa", hän selitti samalla käsillään aktiivisesti elehtien. "Varsinkin Fasir ja Coradore olisi tarkoitus saada edes valmennuskuntoon kesään mennessä." Näillä saatesanoilla alkoi Dmitriy Kozlovin, Tobias F. Arnnin ja Liis Tammin työtaival Korpinkulun Kartanolla. |
Kuulumisten kirjaajaPeura VRL-14943, vuodesta 2017 aktiivisen epäaktiivisesti virtuaalipiireissä pyörinyt harrastaja, joka pääsääntöisesti rustailee Kieran Cuthed -nimisen hahmon takana Instagramin ihmeellisessä maailmassa. Kuitenkin kaipasin sivuprojektia - jotain ihan omaa, vaikka Baffner Estate on ja tulee aina olemaan se mesta, missä mun sielu lepää. <3 Arkistot
May 2023
Kategoriat |