Reea on virtuaalihevonen. Se ei ole oikeasti olemassa.
13/8/2022 0 Comments 08.08.2022, EskarijuttujaKirjoittanut kasvattaja
Veronica oli hihkunut innosta sovittuaan käynnin Kraukļa Krustojumsiin. Kaksi pientä hamaralaista oli matkannut sinne aikaisemmin keväällä ja tytöt olivat kuuleman mukaan kasvaneet kovaa tahtia. Latvian maaseudulla Veronica hihkui vielä kovempaa, tällä kertaa tosin sisäisesti, kun kaksi aikuisen kokoista hevosnuorukaista iskivät silmiin. Reea ja Vuokko, niin hän tiesi heitä kutsuttavan ja jälkeen näkemisen ilo oli suuri ainakin naisen puolelta. Tammoista oli Haakanoiden mukaan kasvanut perin yhteiskuntakelpoisia nuoria, josta Veronica oli tietenkin erityisen iloinen. Haakanoiden luvalla Veronica sai Reean ratsastettavakseen. Tamma oli hyvin samantyylinen emänsä kanssa paitsi ulkonäön, myös luonteensa puolesta ja nainen tunsi heti olevansa kuin kotonaan ruunikonkimon satulassa. Veronica piti mielellään treenin kevyenä, eihän nuori tamma ollut edes kauaa satulassa olla, eikä nainen halunnut liikaa rasittaa nuorta mieltä. Niinpä Reea pääsi oikein kunnolla helppojen taivutteluiden ja asettamisen maailmaan. Tamma käyttäytyi omistajiensa mukaan perin hyvin, ja Veronica toivoi, ettei hänen kasvattinsa nyt ihan niin hirmuinen hunsvotti ollut kuin ääneenlausumattomat hekottelut kertoivat.
0 Comments
Leave a Reply. |
HoitajaHahmon nimi Arkistot |